Halusin kirjoittaa Suuren Selvityksen tuosta minun kirjalistastani, joka tuolla sivun reunassa hilluu. Siinä on kaikki, mitä olen viime aikoina lukenut, mutta kyllä viime vuodenkin juttuja paljon, mitään tietokirjoista en siihen laita.

Viimeksi luin....

Nick Cave: Complete Lyrics. Caven sanoitukset kautta aikain koottuna.

Seppo Lahtinen: Hammas. Suomalaista runoutta. Pelaillaan aika paljon julkisuuden henkilöiden nimillä, mistä en hirveästi perusta. Välillä tosi hyväkin.

Antoine de Saint-Exupéry: Le Petit Prince. Joskus kauan sitten aloitin lukemaan tätä suomeksi, mutten lukenut juuri lukua pidemmälle... Nyt luin sen ranskan kurssia varten, ja pelkäsin aloittaakin koko kirjaa.. Ajattelin etten minä varmaan mitään ymmärrä... Mutta vitsit, minähän tajusin vaikka ja mitä! Juuri ihanan lapsenmielinen kirja.

Patrick McGrath: Tämän luin johonkin äikkään, ja onneksi luinkin, mahtava. Sijoittuu mielisairaalapiireihin: psykiatrin vaimo rakastuu ja karkaa potilaan kanssa, ja vasta myöhemmin nainen tajuaa, miten väkivaltainen raivokas sekopää se mies onkin. Ihanan romanttinen kirja (ei siis rakkaudellisessa mielessä, ei, vaan ns. muumimielessä). Ja aivan mieletön depressiokuvaus siinä on myös. Loppu tosin vähän lattea.

Jack Kerouac: Yksinäinen matkamies. Okei, en lukenut kokonaan. Tässä on Kerouacin novelleja yhteen laitettuina, kaikki liittyvät yllätys yllätys matkaamiseen. Lempinovellini oli Rautateiden maa (tms). Terapeuttista lukea jostakin niin yksinkertaisesta kuin aamiaisen tekemisestä, ja terapeuttista tajuta, että pitää sellaisestakin kirjallisuudesta. Tämän luettuani tajusin, että Kerouac oli myös aivan hupsu romantikko. (Toivottavasti tajusitte jo mitä romanttisuudella oikeasti tarkoitetaan..) Sai haikailemaan aivan hupsuja asioita. Onko enää mahdollistakaan matkustaa junassa jäniksenä?

Kerouac: Book of Sketches. Luonnoksia, suttuja, runoja.

Kerouac: Tristessa. Sijoittuu Meksikoon, tärkein henkilö nainen nimeltä Tristessa, josta nimi varmaan kertoo paljon. Surullinen ja rosoinen, narkkareita, epätoivoa, luunpirstaleista lehmänlihaa, kirppuinen kissa ja liejua.

Nick Cave: Bunny Munron kuolema. Caven ja Bad Seedsin musiikki nyt vaan on ylimaallista. Siksipä tähänkin kirjaan tarttui. Luin sen tosi nopeasti, ehkä siksi että otin pikalainana, mutta joo, nerokas oli. Seksiriippuvainen, alkoholisoitunutkin, lievästi sanottuna iljettävä Bunny seikkailee pienen pipisilmäisen poikansa kanssa. Mieleenpainuva, nerokas. Alun konkretiat, kuten jalan alle painautuvat riisimurot aika mahtavia, mutta loppua kohden mennään vähän turhan abstraktiin ilmailuun....

Deborah Spungen: Nancy. Nancy Spungenin ongelmainen elämä äidin näkökulmasta. Pitihän se lukea! Ehkä vähän sensaatiohakuinen, mutta mitäs siitä, minä tykkäsin. Sid Vicious vaikutti tässä tosi idiootilta. (Isäpappakin on lukenut tämän.. Isä lukee aina elämäkertoja. Se on itse asiassa lukenut Jack Kerouacinkin elämäkerran, hassua.)

William S Burroughs: Alaston lounas. Muistaakseni kirjailijan kuuluisin romaani. Taas narkkarisekoiluja, epätoivoa, kamaa kamaa kamaa. Suora ja sensuroimaton, aivan hullu. Ja aivan sairaan inhorealistinen! Oikeasti silloin, kun istuin aamubussissa bensankatkussa masu täynnä muroja ja luin tätä, olisin voinut aivan hyvin puklata. En lukenut kirjaa kokonaan. Lukekaa te!

Burroughs: Nisti. No, mistähän tämä sitten kertoo. Narkkarisekoiluja jälleen. Toisin kuin tuossa edellisessä, tässä on aika suht selkeä rakenne. Ja luin tämän kokonaan. Voi luoja, jos äiti tietäisi, mitä mä luen, se tulisi ja LIIMAISI KIRJOJEN SIVUT YHTEEN. Ekana menisi Bunny Munro. Äiti ei varmaan uskoisi, että se on aivan sopivaa luettavaa kilteille tytöille.

Anonymous: Go Ask Alice. Joskus 70-luvulla (??) (luulen niin) eläneen amerikkalaisen teinitytön päiväkirjat julkaistuna. Huume- ja muitakin seikkailuja. Tavallisia teinitytön huolia. Ja äkillinen Loppu.

Sylvia Plath: Lasikellon alla. Ehdottomasti yksi lempiromaaneistani. Haluaisin omistaa tämän itse. En vain osaa oikein sanoa, mutta tämä on paras. Taianomainen. Raaka, kaunis, yksinkertainen ja makea kuvaus luisumisesta depressioon. OIkeastihan Plath lopulta tappoi itsensä.

George Orwell: Vuonna 1984. Kuvaus tulevaisuuden dystopisesta diktatuurista. Pohjautui kai kirjailijan omaan henk. koht. pettymykseen kommunismia kohtaan, mutta vie kaiken, mm. kansalaisten valvonnan, aivan hullulle tasolle...

Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto. Hornbylla on hyvä tyyli, tämäkin oli semmoinen menevä kirja. Musiikkielitistiluusereita ja ihmissuhdemutkia.

Jim Morrison: The Lords and the New Creatures. Olisikohan tähän tarttunutkaan, jos ei kirjoittaja olisi kuka nyt olikin? Joka tapauksessa, Mr Morrisonin runoja. Pelasti monta välituntia. Tosi mielenkiintoinen.

Joni Pyysalo: Jätän tämän pimeän kalustamatta ja Kuolema, rakkaus ja lisälaitteet. Nämä kaksi kokoelmaa oli varmaan ensimmäistä suomalaista runoutta johon tutustui, ja josta todella pidin. Tosi kauniita runoja. Täytyy mennä lainaamaan uudestaan...

Anthony Burgess: Kellopeli Appelsiini. Tämäkin sijoittuu ahdistavaan tulevaisuuden valvontayhteiskuntaan, jossa päähenkilö mikälienimeltään johtaa jengiään erinäisiin ällöttäviin, väkivaltaisiin tekoihin. Päähenkilö on ärsyttävä, naiivi ja moraalitajuton tyyppi, jolle käykin köpösti. Väkivaltaisudestaan huolimatta hirmu hauska, nauratti. Suomenkielinen käännös hieno!

Ann Charters: The Penguin Book of the Beats. Otteita beat-kirjailijoiden ja -runoilijoiden teksteistä. Mielenkiintoinen, mutta joidenkin kirjailijoiden teoksia ei voi kokonaisuudessaan löytää mistään.

Charlotte Perkins Gilman: Herland. Johonkin äikän kurssiin. OIKEASTI, superkiinnostava aihe: feministisesti värittynyttä kuvausta siitä, miten jotkut tutkimusmatkailijamiehet etsiytyvät utopistiseen paikkaan, jossa asuu vain ja ainoastaan naisia! Niin! Miten ihmeessä tästä on sitten voitu saada näinkin kuiva????

S.E. Hinton: The Outsiders. Nopealukuinen ja viihdyttävä. Paljon poikia. Ihanaa veljeskuvausta! Miksei mulla ole veljiä? (Tai siis, ohops, onhan minulla...)

 

Miten mää jaksoin kirjoittaa kaiken tämän turhuuden??