Bella  laittoi mulle tällaisia kysymyksiä, kiitos!
 
1. Mitä pelkäsit pienenä?
 - Aika pienenä minua pelotti välillä olla yksin, kun talosta muka kuului jotain kolahduksia. Ala-asteikäisenä pelkäsin vähän kaikkia meluavia nuorisojoukkoja... Mutta ihan ihan pienenä olin kuulemma aikamoisen rohkea pakkaus!

2. Kuka/mikä haluaisit olla seuraavassa elämässä?
 - Voi että, hyvä kysymys! Ja vaikea. Joku punatukkainen. Joku, jolla olisi minusta vain hyvät puolet, ei huonoja. Tai sitten joku aivan erilainen kuin minä. Ehkäpä jonkun Jim Morrisonin veroisen miehen tyttöystävä.
 
3. Uskotko sielun kiertoon eli että olisi useampia elämiä?
 - Edellisestä kysymyksestä varmaan huomasitkin jo, että kyllä vain. Vaikka nykyaikana pitäisi olla hirveän maallinen ja tieteellinen ja mitä muuta, on mulla jonkinlainen käsitys sieluista ja kuoleman jälkeisestä elämästä. Toisaalta en voi oikein uskoa minkäänlaiseen taivaaseen. Mulle uudestisyntyminen on jotenkin järkeenkäypä ajatus. Kuollaan, pimeää, synnytään, kuollaan, silmänräpäys, synnytään, kuollaan... Aika puuduttava ja väsyttävä ajatus oikeastaan...

 
4. Mikä laulu kuvaa elämääsi parhaiten?
 - Sanotaan näin, se riippuu sitten päivästä ja olotilasta. Mutta eritoten White Stripesin Apple Blossom, Mew'n Behind the Drapes ja Curen Charlotte Sometimes. Yleensä monissa biiseissä on joku tietty sanoma tai kohta, joka tuntuu aivan kuin se olisi kirjoitettu juuri minulle. Myös Smithsin kappaleessa Pretty Girls Make Graves on lausahdus, joka kuvaa minua pelottavan hyvin. Mutta yleensä nämä minun elämääni kuvaavat kappaleet ei ole niitä parhaimpia, mitä yhtyeillä on...

5. Jos voisit muuttaa yhden asian muissa ihmisissä, mikä se olisi?
 - Ehkäpä ilkeys eli tahallisen vittuilun halu olisi sellainen ominaisuus. Myös liiallisen kunnianhimon ja suvaitsemattomuuden haluaisin kitkeä. Helpompi olisi miettiä, mitä itsessäni muuttaisin.

6. Haluaisitko matkustaa ajassa?
 - Ehdottomasti! Haluaisin matkustaa vaikka ja minne, mahtavinta olisi päästä 80-luvulle näkemään nuori The Cure! Haluaisin kokea myös punk-huuman ja Sex Pistolsit, vannehameet satoja vuosia sitten, 50-luvun ja Happy Days -meiningin ja beatnikit, ja tietysti hipit ja mitähän vielä...! Niin, katsomaan, mikä lapsuudessani meni vikaan kun minusta tuli minä ja mikä minusta tulee ja mihin maailma tuhoutuu.
Näistäkin vastauksista minun luonnettani ja olemustani voisi analysoida, mutta en suostu itse tekemään niin!
Olen käyttänyt huutomerkkejä enemmän kuin koskaan ennen.