Minulla ei ole minkäänlaista kontrollia ajatuksiini. En välillä kestä. Jotkut kutsuisivat stressiksi, vaikka en tiedä onko se sitäkään. Minulla ei jotenkin ole sellaisia useita erilaisia vaihteita niin kuin autoissa. Tuntuu, että se mitä teen, tunkee ajatuksiini häiritsevästi koko ajan paitsi silloin kun sitä oikeasti teen enkä ehdi ajatella. Siis että ajatukseni risteilevät sitten myöhemmin. En varmaan ikinä tule olemaan onnellinen työelämässä. Ehkä tarvitsisin työkseni jotain sellaista, jonka tunkeutuminen ns. vapaa-ajan ajatteluuni (jota minulla ei siis ole, sillä minulla on vain yhdet aivot) ei haittaisi.

Toiveajattelua!

Harmi. Luulin, että tämä maailma ja aika olisivat minuakin varten.

Tähän lainaus Jack Kerouacin romaanista On the Road.

''...ja käsitin, että mitä tahansa tekeekin, kaikki on lopulta ajanhukkaa, joten aivan yhtä hyvin voi tulla hulluksi.''

Ja mitä minuun tulee, on mahdollista, että tekemättömyys ei tekisi minua hulluksi, mutta tekeminen ehkä saattaisikin. Ei voi tietää.

Nyt on edessä pitkä viikonloppu, ja saatan hyvin olla kirjoitusvireessä. Tai sitten en; siinä tapauksessa haluaisin laittaa tänne pari untani.

.....