Kamala aamu. Viime aikoina olen vain koettanut kuluttaa aikaa, kun tänään heräsin taas siihen, ettei tästä mitään tule. En pysty lukemaan, en ajattelemaan, en syömään, kauhu -  miten oikein saan ajan kulumaan yöhön asti?

Kesäkuun matkustin ja makoilin, heinäkuun tein työtä. Olen 19, syksy tulee, mätänen entisestäni, ihmiset tulevat ja menevät, vai olenko se sittenkin minä joka vain kuljen? Jos minulta kysytään, on aina parempi lähteä kuin jäädä, lähteä, oli se sitten minne tahansa. Kuun lopussa minä lähden taas, on paikka minne mennä, saa elää ja olla itsekseen. En ole koskaan menneisyydestä turhia välittänyt.

En vain pääse pakoon itseäni ja sitä järjetöntä itseinhon kasaa täällä sisälläni jossain. Teen kuitenkin parhaani, sille ei voi mitään että olen oma taakkani, ei voi mitään, on vain oltava. Ollaan sitten. En vaan saa aikaa kulumaan.