viikolla sataa joka päivä ja

joka päivä raahaan itseni opiskelemaan

jos rehellisesti sanotaan niin

en minä tiedä mitä helvettiä siellä teen

tai oikeastaan -

mitä minä missään enää teen.

viikolla olen joka päivä

vähemmän ja vähemmän läsnä

kun tulee torstai tai perjantai tai lauantai

viikko loppuu ja pistän pääni sekaisin.

maalaan kasvot, kävelen

yksin

kevein askelin

kuuntelemaan, juomaan

sydämen liikkeelle

kädet tärisemään

kuuntelemaan ja juomaan

ei surullista ollenkaan mutta

sitten ne lopettavat soittamisen,

mitä voit enää tehdä -

et mitään niin

takki avoinna yksin

mutta suojelusenkelin kanssa

kävelet kotiin

sen verran sekaisin ettet pelkää

hiljaa seinänvierustoja

tyhjänä niin kuin aina

tyhjempänä kuin koskaan

pimeässä, tyhjää kotikatua

kylmä kostea maa alla

viimeinen sätkä oven edessä

ennen kuin

ryömit hissin keltaiseen valoon

siinä valossa olet yhä se sama

sama likainen liha luiden ympärillä,

samat ontuvat saappaat, sama

alkava juonne suupielessä,

ryömit keinuvaan huoneeseen

ja vuoteeseen

keinuvaan vuoteeseen,

 

tyhjyys jonka

täyttää aina väärillä asioilla

jotka tuntuvat oikeilta

tyhjyys jonka nimeä en

enää uskalla sanoa ääneen.