Vihaan kevättä. Ajattelin, että ehkä voisin olla jatkossa katsomatta ulos kesän tuloon asti, ehkä sitten tuo hävitys on jo kadonnut.

Olen tänään yrittänyt tehdä sovintoa ranskan kanssa. Maanantainahan on kirjoitukset, ja eilenkin vielä kirosin koko helvetin kieltä ja toivoin, ettei sitä olisi koskaan keksittykään. On vain ollut jotenkin vaikeaa saada itseään lukemaan, kun ei ole pystynyt välittämään siitä, onko vaatteet edes oikeinpäin päällä. En ole turhia ihmisten ilmoilla huidellut, ryöminyt vain sängystä aamuisin, lukenut lehden ja maalannut kasvot uusiksi, sitten tehnyt palapelejä ja sudokuja, ilostunut hernekeitosta ja todennut että turhaa.

Housut on tahraiset, tukka sekaisin eikä työtäkään ole näköpiirissä. Asiat on silti ihan jees, vaikka itkettää. Ajattelen ostavani uusia vaatteita, kohta tulee kesä, voi taas kävellä normaalisti ja pyöräillä, muikkupottuja torilla ja kesä ja lakkiaiset ja kakkua. Pääsykokeet, istumista junassa ja vieraita kaupunkeja ja Pariisi ja Versailles. Odotan, vaikka tiedän, ettei koskaan voi kauheasti saada. Hullua, mutta entäs sitten. Syksylläpä olen kuitenkin jo jossain toisessa kaupungissa, että hahhaa.

(Joku päivä ostan ihan oman soutuveneen ja voin soutaa.)