Täällä meidän perällä ei koskaan tuoksu meri, sen verran kaukana ollaan ja asutaan. Tänään kuitenkin tuuli oli voimakas ja toi mukana sen tuoksun. Kävelin kilometrejä. Kävelen juoksen ja voin paremmin. Kävelen ja välttelen asioita. Vasta kun hiki kuivaa kotona ihoon kiinni, tulee vilu.

Hyppelehdin pää todellisuuden ulkopuolella ja aina kun herään, itken tai ärsyynnyn. Istun lattialla otsa kurtussa ja kärtyän, miksi täytyy, miksi on pakko tehdä sellaista, mistä ei välitä paskan vertaa. Välttelen järjestystä, välttelen järkevyyttä. Välttelen ennen kaikkea noita pääsykoekirjoja. Yritän sopua niiden kanssa, turhaan. Täynnä teoriaa, enkä ymmärrä, miten voisin taas alkaa rakastaa tietoa. Vielä vähän aikaa sitten kirjoitin, että halusin tietää kaiken, aivan kaiken. Nyt en voisi vähempää välittää, sillä hahhaa, minäpäs tiedän, mikä on tärkeämpää. Vahinko vain, että maailmalla on tapana olla mun kanssa eri mieltä aivan kaikesta.