Ajatellen sitä, miten kammottava päivä eilen oli, tänään luistaa ja hyvin.

Eilisyön takia aloin uskoa, että PMS-oireet ovatkin oikeasti olemassa ja aika pahoja: itkin itkin itkin sietämättömän hiljaa, itkin silmät turvonneiksi pallokalan silmiksi vaikka en melkein ikinä tee niin, lopetin vasta kun yhtäkkiä uinahdin siihen nenäliinaröykkiön keskelle.

Mitä jos masis onkin vain PMS:ää? Vautsi.

Ja nyt olen taas maailman kuningatar, oikeasti, minä, meidän esikaupunkiomakotitalon kuistilla, kalsareissa ja miesten collegessa ja säälittävissä vaaleansinisissä sukissa, kalpeana kuin lakana, minä teen ja minä pystyn.

Täällä paistaa aurinko. Käyn hakemassa aurinkolasit ja pienemmät vaatteet ja hikoilen vähän aikaa tässä kuumuudessa!