Olen elellyt joissain mielikuvitusmaailmoissa viime päivät. Todellisuus on pyllystä. Kävin työhaastattelussa enkä kuitenkaan saa sitä työtä. Okei, myönnetään, koko eilisen päivän toivoin salassa, ettei sieltä otettaisi yhteyttä. Suklaamunan palanen suli lakanaan kiinni ja mun hiukset on kuivettuneet ja haaraiset, ne pitäisi leikata, uusi kampaus. Olisi edes blondi vieläkin, mutta ei, lopetin vaalentamisen.

En edes tiedä minkä väriset hiukset mulla on tätä nykyä. 

En minä siksi valita, että onnellisuutta kaipaisin. En minä onnellisuutta halua, vaan jotain vähemmän ja jotain enemmän. Surullisuus on välttämätöntä, sitä ilman en halua elää, en ikinä. Mutta se maailmanluokan pipi, joka täällä sisuksissa on, sille ei voi vain haistatella päin naamaa. Se, ettei ole ketään, ei edes itseäänkään. Itseni ja muita tässä tarvitsisi, mutta kun ei, niin ei. "Tough beans buddy, 'cause that's the way it's gonna be." Elellään sitten mielikuvitusmaailmoissa, mitäs siitä, vaikka sekoaisinkin.

Onneksi kesä tulee pian. Eihän se mitään muuta, mutta onpahan lämmin. Voisi lyhentää hiuksia vähän, ovat liian pitkät ja paksut, tulee kesällä kamalan kuuma.