Birdie hämmensi minut kommentillaan. minun elämä. enpä puhukaan siitä sen enempää. tai ehkä haluaisinkin. birdie, miksi kummassa haluat tämmöisen elämän kun et tiedä mitä se on? (tämä oli se klisee erilailla muotoiltuna eikä sävy sitten ole kärttyinen hox hox!) mun elämä ei ole mitään taiteellista. mitä on taiteellinen. en tiedä. mun elämä on ulkopuoliselle tavallista ja umpitylsää. mun elämä on mitä se on. herään aamulla vitun aikaisin. syön hitaasti ja meikkaan ikuisuuden ja juoksen bussiin. istun bussissa puolisen tuntia ja olen sitten koulussa. opiskelen jotain, tällä hetkellä kahden kurssin verran uskontoa ja kahden kurssin verran historiaa ja lisäksi kuvista ja englantia. istuskelen tunnilla. keskityn tai en. lintsaan tai en. opin jotain. esim että hindut käyttävät pihojen päällystyksessä osaksi lehmän paskaa. välillä tunnen että olenpa fiksu. joko olen tyytyväinen tai en, joko tunnen oloni turvalliseksi tai sitten en. saatan viettää pienen hetken tai suuremmankin jonkun kivan kanssa ja se on päiväni kohokohta ja sitten olen iloinen. joskus kai niinkin käy. tulen kotiin. teen läksyjä. kuuntelen musiikkia. luen jotakin. teen sudokuja. soitan ehkä pianoa. mietin jotain. päivän aikana olen huomannut jotain pikkuasioita ja ehkä kirjoittanutkin jotain. illalla katson myöhään rikos tai sotasarjaa niin että väsyttää paremmin ja saan unta. tai sitten pikkuajatukset häiritsee ja tekee hulluksi. makaan pimeässä ja se on hieno hetki mun päivässä ja sitten nukahdan  ja olen tiedoton tiedoton ja se on varmaankin hienointa. ai niin, ja päivän aikana olen tuntenut kaiken maailman juttuja ja tunteita ja kaikkea hienoa. ollut minä.

väliä on kai sillä miten elämästään kirjoittaa. totta se kaikki on. sävyllä on väliä. en ole mitenkään tyytymätön elämääni, en ollenkaan. mutta se ei muuta sitä mikä minä olen. mikä minä olen...

joka tapauksessa nyt on loma ja olen viettänyt taas päivän kalsareissa eli olen periaatteessa vapaa mutta surullinenkin.

surullinen miksi. no enpä tiedä.

minä olen minä. arvatkaa olenko vihainen siitä että olen minä. siis olen vihainen että minussa pitää olla jotkut minuuteni osat. ne osat joutaisivat jonnekin helvetin kauas. minä olen minä, niin kai sitten. minun persoonallisuus ei ole mitenkään maailman paras. en ole ihanan sosiaalinen ja hurmaava ja kaikkea sellaista. olen pitkä ihminen mutta pienehkö ulospäin. en nyt niin pieni ja mitätön. en kuitenkaan. en aio olla rusina en aio alistua siihen että olisin rusina, ajatelkaa vain että olen mitätön en kuitenkaan ole.

minä oon minä ja tällä minulla on ongelma. se tahtoo olla tärkeän ihmisen ystävä. se on hulluna. (tämähän on järjetöntä koska kun lukio on ohi niin ohi on.) mutta joka tapauksessa. on kamalaa. tuntuu että olen riippuvainen jostakusta ensimmäisiä kertoja elämässäni.  jos ei lasketa vanhempia joista olen riippuvainen lähinnä turvan ja elätyspuolen vuoksi. minähän ikävöin. en ole enää minä itse itsenäisyydessäni. no joo. ajan kysymyshän se vain oli. että milloin tämä yksinäisyys käy liian kovaksi ja raskaaksi harteille. vaikka sen kanssa tulee kyllä ihan hyvin toimeen, sen yksinäisyyden kanssa siis. mutta ongelma on että minä en tiedä mitä ystävien kanssa tehdään. miten ystävät säilytetään. miten ystävän kanssa ollaan ystäviä. tiedetään olen idiootti ja toivoton tapaus. ehkä siinä on jotain koomistakin! että voi olla niin tajuttoman tyhmä. totuus on että kaipaan ystävää ja minä olen löytänyt sen mahtavan ihmisen joka älyää asioita. ja totuus on että hävettää myöntää että mitä minä teen?

minusta tuntuu aivan kamalalta että olen kirjoittanut näin paljon itsestäni. ja vielä pyytänyt apua. huhhuijaa.

morrison laulaa la la la laa