tänään olen purrut alahuultani.

heräsin kuudelta taapersin kouluun kiertoteitse koska niin se on hauskempaa ja kuluu aikaa, taapersin kouluun ja bussilla vruuuuuum

moottoritietä ja kotiin ja vuoteeseen ja nukkumaan.

päiväunet venähtivät ja väänsin itseni takaisin kouluun pää aivan sekaisin ja tietenkin täytyi alkaa opolle kirjoittamaan TULEVAISUUDESTA ja JATKOSUUNNITELMISTA ja kaikesta tuosta paskasta. olisin voinut romahtaa siihen paikkaan.

siis tulevaisuudesta.

minähän olen sisältä 75-vuotias. vauvankapaloissa. ei mulla mitään tulevaisuutta ole.

niin. olen viime aikoina alkanut tajuta että eihän minua kiinnosta sitten YHTÄÄN. ei yhtään mikään. hyvin vähän minua kiinnostaa mun oman tulevaisuuden ajatteleminen ja vähiten se, että pitäisi alkaa työelämään olemaan HYÖDYKSI joillekin helvetin munapäille jotka eivät yksinkertaisesti tiedä.

tai siis eihän tämän näin pitäisi mennä. olen hyvässä koulussa ja saanut hyviä arvosanoja ja kaikkea. munhan pitäisi olla

joku niistä toisista

niistä joita kiinnostaa aivan kaikki ja jotka menee minne haluaa ulkomaille ja ihan kaikkialle

mutta kyllähän minä jonnekin yliopistoon vielä menen

kun on pakko

tiedetään. mädät aivot. ei semmoisilla mitään tee.

onnellinen olen silloin kun pää ei ajattele mitään, onnellinen olen silloin kun sataa lunta kasvoihin ja silloin kun kuuntelen musiikkia joka jatkuu ja jatkuu mielettömänä kitarasoolona - ei lopu koskaan mielessäni vaan jatkuu ikuisiin järjettömyyksiin -