Minulla on uusi koti, uusi kotikaupunki, uusia katuja kokonaan. Menen eteenpäin, enkä takaisin koskaan. Olen yksin, koko kaupungin rajojen sisällä ei ole minulle ketään, olen yksin ja on melkein hyvä olla. Yritän täyttää seinät tyhjyydestä, lattiassa on koloja, on pöytä jonka päällä voi kirjoittaa, on natisevat tuolit.

Voi olla paikoillaan. Ei tarvitse matkata enää koko aikaa, istua junassa samoja maisemia, koluta sitten kaupunkia päivän ajan, likaantua, ryppyinen paita roikkuvat kasvot ja kipeät jalat buutseissa, sitä se on, minun matkaamiseni ja se on vähäksi aikaa ohi, istun kotonani ja lauleskelen.

Kuuntelen suomalaista melankoliaa, en tiedä mitä sieluni tekee, itkeekö se, hymyileekö, nauraako se ivallisesti itselleen, ivallisesti ja räkäisesti.