toteutinpa viimein päähänpistoni, menin hiihtämään hiihsin enkä kuollut. hiihsin vaikka en kuulunutkaan sinne, en huulet punassa kuulunut sinne terveet mummot ja papat sinisissä hiihtareissa, en mutta teinpä niinkin. ja enpä ollut koulussa ainakaan. hahaa lintsasin. ja matkalla leikin että näytin sukset kainalossa aivan sotilaalta, sotilaalta vietnamissa. ketään ei tullut vastaan kai. takaisin tulin ja puhuin itsekseni kaikkea kivaa. tuliko vastaan ketään, en en tiedä.

ongelma on että olen aina vain kirjoittanut paskaa. aina vain ja jatkuvasti ja vielä loppuun asti, tuleeko se olemaan ongelma, ei. en minä oikeastikaan kirjoita paskaa tai jos kirjoitan niin.

nyt voisin tehdä mitä vain. ja teen jotain. vielä tänään. jotain on hyvinkin vain jotain pientä. jotain kalsarit jalassa sisällä huoneessa. pai pai.