'cause I am what I am and what will be will be

Nick Cave & the Bad Seeds: Opium Tea

Olen tullut takaisin kotiin. Pari päivää sitten. Olin ei-niin-tutussa kaupungissa. Tiesin että kun kävelin katua pitkin ettei haittaisi vaikka eksyisin. Eikä kukaan voisi soittaa ja käskeä tulla käymään. Söin pikaruokaa keskellä yötä ja join rommia tuttipullosta puistossa. Mutta se oli siellä se. Nyt olen kotona ja olen erittäin paljon täysi-ikäinen. Voin syödä kakkua joka helvetin päivä oikean ruuan sijasta, ja koska olen aikuinen mamuski voi vain urputtaa mutta minun ei tarvitse kuunnella.

Minä olen ihanan looginen.

Sitä paitsi vuorokausi alkoi rakastumisella.

Ihastuin niin että pamahti Jeff Bridgesin Kari Tapiota muistuttavaan roolihahmoon Crazy Heartissa.

En jaksanut valvoa siihen kellonlyömään jolla olisin täyttänyt tasan kahdeksantoista.

Aamulla heräsin ja tein sudokuja ja söin juustoisen karjalanpiirakan. Roikotin päätäni sängystä alaspäin ja kiedoin suttuisen nutturan päälaelle, veri kohisi ja kohisi.

Sitten pesin rottahäkistä paskaa pois ja aloin hillua täydellisimmässä mekossani ja täydellisimmässä kaulakorussani.

Puhuin mummon kanssa puhelimessa. Muistakaa että 11.8. on Soita mummolle -päivä.

Minulla on muutama haave.

1. Oma huusholli. Pikkuruinen ja mahtava.

2. Se, etten muuttuisi enää tästä pessimistisemmäksi.

3. Taidegalleriassa työskenteleminen.

4. No se huvivene.

Huomenna pitää palata kouluun. Olen varma, että siellä on ihmisiä, jotka ovat innoissaan tullessaan takaisin. Olen myös varma, että niihin en jaksa aikaani tuhlata sen enempää. Mutta nyt teen näitä tyhmiä testejä Helmessä. Millainen jumalatar sinä olet? No enpä tiiä.