sataa, olen katkera vanha eukko, paiskaan kauniita sanoja seinään ja
nauran päälle vaikka itkettää
kun tiedän että valheita ne on kuitenkin,
kyllä minä sentään itseni tunnen.
silti
on toivoa vaikka kasvot on jo arpeutuneet
ja niin pitääkin olla.
olen epätoivoinen, sekaisin, saisinpa sieluni pelastettua
pelastettua jotenkin
- soita mihin vaan -
mutta kun
ei oo paljon mihin soittaa
päivät tuijotan siellä väenpaljoudessa ympärilleni
ympärilleni ja saappaankärkiin
sillä ei se muuta ole
kuin väenpaljous vaan, epämääräinen
mietin yhä mitä siellä teen
mieluummin kävelen ja
kokeilen miltä sade tuntuu tuolla ulkona.
Kommentit