sataa, olen katkera vanha eukko, paiskaan kauniita sanoja seinään ja

nauran päälle vaikka itkettää

kun tiedän että valheita ne on kuitenkin,

kyllä minä sentään itseni tunnen.

silti

on toivoa vaikka kasvot on jo arpeutuneet

ja niin pitääkin olla.

 

olen epätoivoinen, sekaisin, saisinpa sieluni pelastettua

pelastettua jotenkin

- soita mihin vaan -

mutta kun

ei oo paljon mihin soittaa

päivät tuijotan siellä väenpaljoudessa ympärilleni

ympärilleni ja saappaankärkiin

sillä ei se muuta ole

kuin väenpaljous vaan, epämääräinen

mietin yhä mitä siellä teen

mieluummin kävelen ja

kokeilen miltä sade tuntuu tuolla ulkona.